Helmeilevää

Olkaa Hyvät! Hillavilla tarjoaa kupilliset kuohuvaa ja pikarilliset pirskahtelevaa! Juhlistan sitä, että Ammis myönsi minulle You Make my Day tunnustuksen, siitäkin huolimatta, että ehdin kovin laiskasti tätä päivittää. Kiitos Ammis! Ammista on myös kiittäminen uusimmasta hurahduksesta, joka näkyy kuvassa. Kyseessä on itsetehty syntymäpäivälahja äidille. Korukivinä luonnonkivet aventuriini ja meripihka. (mikäli nyt jälkimmäistä voi kiveksi kutsua, mutta on sitäkin kiehtovampi materiaali). Ehdin harvakseltaan täällä blogimaailmassa liikkua, mutta silloin kuin liikun...
..inspiroidun vanhan ystävän Ammiksen blogista...
..haltioidun Liivian kuvien äärellä...
..tahdon nähdä mitä hauskaa Inkivääri on keksinyt...
..ahnehdin Kanervan arkea....
..ihailen Katen luomuksia...
..viivyn Marikin virkkeiden äärellä..
...ja seuraamalla Anskun haaveita saan uutta voimaa omaankin kodinkaipuuseen...

Olkaa Hyvät! Lahjoitan tämän You Make My Day-tunnustuksen edelleen teille.

Lautalattia

Lautattiat. Niitä olen viimeaikoina miettinyt paljon. Yhdessä sanassa kiteytyy kaikki se mitä omalta kodilta kaipaan. Odotan ja haaveilen. Muutun kärsimättömäksi. Varpaani potevat jo ikävää. Kasvavat kärsimättömyydenpuuskat ajavat minut kiertämään kirppareita, vaeltamaan vanhain tavarain kauppaa. "Saako teiltä ostaa palan lautalattiaa?".

Sukset ovat peräseinällä. Ystäväni huomaa ne ensin, minä olen kumartunut tutkimaan naularasiaa toisaalle. Sitten tulen kohdalle. Sukset! Lapsuuteni asuin harjun reunalla. Hiihtolatu kulki vanhojen korkeiden kuusien juurella. Siellä hiihdin isäni perässä. Ruumiini värähtää ja muistaa. Ostan sukset. Kantaessani niitä kotiin tavoitan pohjasta aavistuksen tervan tuoksua. Kotona kerron lapsille, että ukki rakasti hiihtämistä.

Kun laudankappaleet tuli hankittua, tarvitsin vielä puutalokotiini avaimet. Ne löytyivät samaisesta kaupasta. Talon avaimen lisäksi nipussa oli pari muutakin avainta ja rinkula. Mitäköhän ovia niillä saa auki? Aika näyttäköön........

Uusi vuosi valkenee...

Vihdoinkin lunta! Tänään olimme lumisateessa kävelyllä. Mies ja minä. Kuopus miehen selässä. Pieni kommentoi sieltä takaa mitä mieleen juolahti. Muisteli Joulukirkkoa, kun kirkon ohi käveltiin. "Mitä siellä kirkossa laulettiin?", kyseli kuopus. Minä siitä laulamaan: "Enkeli taivaan lausui näin...". Saisipa aina asua niin, että pääsee aattona keskiaikaiseen kirkkoon Joulujuhlaa juhlistamaan. Joulukuusi kimmeltää yhä ja tietäjät ovat vielä matkalla.... joulujuhla jatkukoon vielä...loppiaiseen ja nuuttiin asti.
Vuosikin vaihtui ja syntymäpäivä myös. Synttäripäivämekon väri on vielä avoin.

Hyvää Uutta Vuotta!