Siitä on kaksi ja puoli vuotta. Paketoin huolella kaikki omiin rasioihinsa. Pölyt pyyhin päältä. Laitoin rasiat lipaston laatikkoon ja annoin aatikon olla kiinni. Kaksi ja puoli vuotta.
Eilen tuli aika avata laatikko. Kutsumatta, odottamatta. Kuin vanha rakastaja, joka yllättäen saapuu paikalle ja
vaatii kohtaamista.
Koitin väistellä. Keräsin rohkeutta. Leikkelin papereita. Pelasin aikaa.
Vatsassa perhosia. Mielessä menneet intohimon hetket. Vieläkö se olisi tallella?
Lopulta en voinut enää perääntyä. Piiloutua teekupin taakse. Avasin ensimmäisen rasian. Otin liidun käteeni ja aloin tunnustella sitä sormissani....
2 kommenttia:
No, miten kävi? Oliko se lempi vielä yhtä kiihkeää? Kerro nyt yksityiskohtia ;-)
Kyllähän sitä aika sfääreihin joutui.... ; )
Tämä vanha rakastaja on vaan sen verran vaativa, että se tahtoisi pitkällisiä kohtaamisia. Ja mistäs sellaisia taiot lapsiperhearjen keskellä...
Ehkä tämä rakkaus kantaa aikanaan myös hedelmää...saa nähdä...
Lähetä kommentti